Ajankohtaista

Nordic Option vauhdittamaan Owatecin kasvua

Oululainen vesi- ja ympäristöalan yhtiö Owatec Group Oy on kehittänyt liiketoimintaansa vauhdilla viime vuosien aikana ja noussut yhdeksi nopeimmin kasvavista kiertotalousyrityksistä Pohjois-Suomen alueella. Kiihdyttääkseen hyvin alkanutta liiketoimintaansa, yhtiö on sopinut yhteistyön aloittamisesta pääomasijoitusyhtiö Nordic Optionin kanssa. Nordic Option tuo Owatecin toimintaan lisää taloudellisia resursseja ja muita liiketoiminnan kehityksen kannalta olennaisia elementtejä, joiden avulla yhtiön kotimaista ja kansainvälistä kasvua voidaan vauhdittaa.

”Olemme Owatecissä hyvin iloisia siitä, että Nordic Optionin tekemän sijoituksen myötä pystymme viemään toimintaamme entistä voimakkaammin eteenpäin. Olemme viime vuosina keskittyneet tietoisesti teknologia- ja palveluratkaisujen kehittämiseen, mutta nyt tarkoituksena on kiinnittää entistä enemmän huomiota rakennettujen ratkaisujen kaupallistamiseen ja uusien asiakkuuksien hankkimiseen”, kertoo Owatecin toimitusjohtaja Jaakko Pellinen.

”Erityisen hienoa Owatecin toiminnassa on heidän teknologiansa mahdollistamat ympäristö- ja säästöhyödyt. Owatecin ratkaisuilla asiakkaan jätevedet ja lietteet saadaan käsiteltyä ekologisesti ympäristöä kunnioittaen ja samalla luodaan kustannussäästöjä tai uusia ansaintamahdollisuuksia esimerkiksi hyväksikäyttämällä jätevesistä eroteltuja sivutuotteita”, perustelee sijoitusjohtaja Teemu Puumalainen Nordic Optionista.

”Kiristyneet ympäristösäädökset ja päästörajat pakottavat yrityksiä investoimaan tehokkaampiin ja nykyaikaisempiin teknologioihin. Myös yleinen arvomaailma on muuttumassa koko ajan enemmän ja enemmän ekologisuutta ja kiertotaloutta tukevaksi. Nämä seikat lisäävät tuntuvasti Owatecin liiketoiminnan kasvattamismahdollisuuksia lähitulevaisuudessa ”, toteaa Pellinen.

Owatec Group Oy on vesi- ja ympäristöalan yhtiö, joka toimittaa asiakkailleen teknologia- ja palveluratkaisuja veden ja jätteiden käsittelyyn. Owatec tarjoaa käsittelyteknologian lisäksi myös asiantuntijapalveluita ja kehittämisprojektien toteutusta asiakkaiden tarpeiden mukaisesti. Yhtiön palvelut ja ratkaisut sopivat laaja-alaisesti eri teollisuuden alojen tarpeisiin. Owatecillä on pääkonttori ja tuotantotilat Oulun alueella, mutta liiketoiminta kokonaisuudessaan on kansainvälistä.

Lisätiedot:

Jaakko Pellinen, Toimitusjohtaja Owatec Group Oy, jaakko.pellinen@owatec.fi, 050-5916109
Teemu Puumalainen, Sijoitusjohtaja Nordic Option Oy, teemu.puumalainen@nordicoption.fi, 040-631 8362