Ajankohtaista

Alkuvuosi pääomasijoitusalalla ollut maltillinen

Kesä on alkanut pohjoisilla leveyspiireillä suhteellisen viileänä, kuten myös vuoden ensimmäistä puoliskoa pääomasijoitusalalla. Kun viimeksi ennen joulua kirjoittelimme sijoitusalan ja Nordic Optionin kuulumisia, totesimme, että markkinalla on esiintynyt varovaisuutta. Tämä varovaisuus on osaltaan jatkunut ja myös muuttunut enemmän ristiriitaisuudeksi – joukossa on oikeinkin hyviä uutisia, mutta vastaavasti hyviä uutisia seuraa usein kourallinen pettymyksiä.

Selkeä suunta sijoitusmarkkinoilla on ollut hakusessa ja sijoittajat ovat edelleenkin mieluummin harkinneet kahdesti kuin rynnänneet suin päin transaktioita toteuttamaan. Tämä on osaltaan johtanut arvostustasojen maltillistumiseen ja rahoituskierrosten määrien sekä rahallisten volyymien laskuun.

Nordic Optionin tilanne säilynyt viime vuoden kaltaisena

Nordic Optionin tilanne on säilynyt pitkälti viime vuoden kaltaisena. Uusia sijoituskeskusteluja on käyty mittava määrä, mutta uusia sijoituksia emme ole toteuttaneet. Pohjoisella alueella on edelleen paljon hienoja yhtiöitä, mutta meidän näkökulmastamme useat näistä ovat toistaiseksi liian aikaisessa kehitysvaiheessa ja tästä syystä syvemmät yhteistyökuviot ovat vielä jääneet solmimatta.

Nykyisissä salkkuyhtiöissämme on tehty useita rahoituskierroksia, joista merkittävämpänä Haltianin 22 miljoonan euron rahoituspaketti, joka on koko Suomenkin mittakaavassa ollut alkuvuoden merkittävimpiä. Mainittujen rahoituskierrosten avulla on turvattu usean yhtiömme ”runwayta” pidemmälle tulevaisuuteen ja varmistettu, että yhtiöt pääsevät rauhassa viemään toimintaansa eteenpäin. Exiteistä olemme saaneet vain unelmoida alkuvuoden aikana ja fokus on edelleen säilynyt yhtiöiden kehittämisessä ja perusteiden rakentamisessa.

Moni ennustaja odotti vielä keväällä tulevasta syyskaudesta mahdollisesti aikaisempaa positiivisempaa, mutta viikko viikolta nämä odotukset ovat sulaneet ja on palattu enemmän varovaisuuden puolelle. Tulevaisuuden ennustamisen jätämme tälläkin kertaa ammattilaisille, mutta markkinaviestien perusteella käänne positiiviseen antaa ehkä hieman vielä odottaa itseään niin sijoitusten volyymien kuin arvostustasojen suhteen.

Nordic Optionin tiimin usko pitkän tähtäimen kasvuun jatkuu vahvana

Jotta iloiseksi kesätervehdykseksi tarkoitettu viesti ei menisi täysin pessimismin puolelle, niin positiivisiakin asioita markkinoilta löytyy. ESG-teema etenee teollisissa länsimaissa vauhdilla ja alkaa saamaan jo konkreettisia muotoja. Tämä avaa loistavia kehitys- ja kasvumahdollisuuksia vastuullisuutta hengittäville yrityksille. Nato-jäsenyytemme myötä on avautumassa myös uusia liiketoimintamahdollisuuksia eri alojen suomalaisille yrityksille ja näistä tulemme kuulemaan varmasti lähitulevaisuudessa lisää. Pääomasijoittajat katsovat markkinaa pidemmällä horisontilla ja usko pitkän tähtäimen kasvuun jatkuu vahvana.

Ennen kuin arkinen aherrus jälleen jatkuu syyskauden puolella, niin toivotamme kaikille aurinkoista ja lämmintä kesää sekä rentouttavia lomapäiviä!

Terveisin,

Nordic Optionin tiimi Jaakko & Teemu